TeamPRO-tiimissä on juttusarja, jossa tutustutaan Rautakesko Yrityspalvelun TeamPRO-partneritoimittajien henkilöihin ja ajankohtaisiin kuulumisiin. Nyt tavataan JELD-WEN Suomi Oy:n myyntipäällikkö Tommi Heikkilä ja markkinointivastaava Jenni Lipponen. Ovivalmistaja panostaa nyt monipuoliseen mallistoon ja ovivalinnan helpottamiseen.

JELD-WEN – ammattilaisen oviasiantuntija ja alansa edelläkävijä

JELD-WENillä on vuosikymmenien historia niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. JELD-WEN perustettiin vuonna 1960, kun amerikkalainen yrittäjä Richard Wendt osti oregonilaisen sahan, jossa oli 15 työntekijää. Nykyään JELD-WEN toimii 22 maassa ja työllistää yli 21 000 henkilöä. Suomessa ovituotanto alkoi jo 1940-luvulla.

Moni saattaa kulkea JELD-WEN-ovesta tietämättäänkin, sillä JELD-WEN Suomi Oy toimittaa Suomen markkinoille satojatuhansia ovia ja karmeja vuodessa.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovia on alettu ajatella myös sisustustuotteina eikä vain rakennustarvikkeina, Jenni Lipponen kertoo. Hän vastaa JELD-WENin markkinoinnista Suomessa ja Baltiassa.

– Muutos näkyy muun muassa siinä, että perusvärivalikoimassa on muitakin kuin valkoisia sisäovia. Esimerkiksi musta on nyt perusväri, ja se onkin suosituin heti valkoisen jälkeen.

Myös ovien ominaisuudet ovat tärkeitä. Ovia saa palo- ja äänieristettyinä; ulko-ovissa korostuvat energiatehokkuus ja turvallisuus.

– Ovien ominaisuuksilla on merkitystä erityisesti ammattipuolella ja julkisissa rakennuksissa, sanoo Tommi Heikkilä. – Lanseerasimme kesällä paloa ja ääntä eristävän liukuoven, joka on suunniteltu erityisesti sairaalakohteisiin.

Heikkilä vastaa JELD-WENin jälleenmyynnistä Suomessa. Hänen asiakkaitaan ovat talotehtaat ja rautakaupat, kuten 140 K-Rautaa.

– Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa rakennetaan koko ajan uutta, ja myös korjausrakentamista on paljon. Projektimyynti on ollut viime aikoina vahvassa vedossa, ja nyt myös kuluttajamyynti on lähtenyt kasvuun, hän kertoo alan kuulumisista.

 

JELD-WEN on ovimaailman edelläkävijä: äppi, BIMejä ja tuotekehitystä

JELD-WEN on tehnyt ovien valinnasta helppoa ja hauskaa. JELD-WEN julkaisi alkuvuodesta kuluttajille suunnatun Door Designer -sovelluksen. Sen avulla kotoa otettuun kuvaan voi kokeilla eri ovimalleja ja katsoa, miten ovi vaikuttaa kodin ilmeeseen. Door Designer -äppi on ladattavissa ilmaiseksi kaikkiin Android- ja iOS-laitteisiin.

Ammattisuunnittelijoille, kuten arkkitehdeille, taas on julkaistu jo yli sata BIM-objektia. BIM-objektit helpottavat tuotteisiin tutustumista ja mallinnusten tekemistä. Objektit löytyvät kootusti JELD-WENin verkkosivuilta. Lisää BIM-objekteja julkaistaan syksyllä.

Ovivalintaa helpottavien työkalujen lisäksi panostetaan tuotekehitykseen. JELD-WEN Suomi on osa JELD-WEN Pohjois-Eurooppaa ja esimerkiksi tuotekehitystiimi toimii Pohjois-Euroopan tasolla. Suomessa lanseerattaviin tuotteisiin vaikuttavat toki paikalliset vaatimukset, standardit ja lainsäädäntö.

 

TeamPROssa uusia oviratkaisuja ja ammattilaisten kohtaamisia

Sekä Tommi Heikkilä että Jenni Lipponen pitävät TeamPRO-tapahtumia hyvänä tilaisuutena erityisesti uutuustuotteista kertomiseen.

– Tänä syksynä on esitelty esimerkiksi uusia saunanovia ja Character-ulko-ovia sekä projektikohteisiin soveltuvaa luokiteltua liukuovea ja puuoven teräskarmia, Lipponen kertoo.

Hyvää tapahtumassa on sekin, että paikalla on paljon ammattilaisia – nykyisiä ja kenties tuleviakin asiakkaita. Koulutus on oleellinen osa TeamPRO-tapahtumaa.

– On tärkeää antaa käytännön vinkkejä, joita koulutuksen seuraajat voivat hyödyntää omassa työssään ja joita he voivat kertoa edelleen asiakkailleen, Heikkilä kiteyttää.

JELD-WENiläiset käyvät tarkasti läpi TeamPRO-tapahtumasta saadun palautteen.

– Palautteen mukaan kehitämme seuraavasta tapahtumasta ja koulutuksesta aina paremman, Jenni Lipponen lupaa.

– Ja tapahtuman pitää kehittyä kerta kerralta, Tommi Heikkilä lisää.

Lue lisää JELD-WEN tuotteista:

Tehdaskierros JELD-WENin ovitehtaalla

Millaista on ovitehtaalla?

30 ilmoittautunutta pääsi tutustumaan ovitehtaaseen ennen Kuopion TeamPRO-tapahtumaa. JELD-WENin Kuopion-tehdas sijaitsee Kallaveden rannalla ja toimipiste työllistää noin 180 työntekijää.

TeamPRO toimittajapartnerit